My MSN

Click OK to add this content

 
Content Preview: rss
-+Syntyihän se!
374 days ago
Kolme viikkoa sitten lauantaina eli 25.10. syntyi poika nimeltä Kyllikki. Synnytys eteni nopeasti ja kaikki meni hyvin.   Juttuhan eteni siten että aamulla yhdeksän aikaan alkoivat lievät supistukset. Ne eivät kuitenkaan estäneet ulkoilua eikä päiväunia. Välillä katosivat kokonaan. Kahdelta supistukset voimistuivat ja tihenivät. Alkoi pakkaus. Vähitellen lähdettiin viemään Verneri mummolaan. Sieltä sitten OYS:aan, missä oltiin viiden aikaan. Päästiin alkututkimusten jälkeen heti saliin, vaikkakaan vielä ei kiirettä ollut. Tai ainakin siltä se vaikutti..   Ilokaasulla helpotin supistuksia. Paljon muuta kivun lievitystä en sitten ehtinyt saadakaan.. Synnytys eteni nopeammin kuin kätilö osasi olettaa. Siinä vaiheessa, kun helpotusta olisin halunnut, ei anestesialääkäriä saatu paikalle. Lopulta lääkäri tuli klo 19.45 ja pisti epiduraalin, mikä oli jälkikäteen ajateltuna aika hölmöä. Samapa se sille enää tässä vaiheessa ;) Kyllikki syntyi klo 20.19.   Sairaalasta päästiin ...
-+Odotusta ja kuumeilua
408 days ago
Sunnuntai. Vaikkakaan päivillä ei ole ollut enää hetkeen mitään merkitystä. Joka päivä sitä vain odottaa yhtä ja samaa asiaa.. Kyllikin syntymistä. Viikkoja on kasassa 38+3 eli laskettuun aikaan on reilu viikko. Päivät ovat menneet rauhallisesti ulkoillen, nukkuen ja jonkin verran itseäni hemmotellen. Hemmotteluhetkiin kuului Hannalta nimipäivälahjaksi saatu jalkahoito sekä Jannen äitienpäiväinen kasvohoitolahjakortti. Lisäksi kävin vielä istumassa kampaajalla. Kolmen tunnin sijasta Marita istutti minua penkissä tällä kertaa vain kaksi tuntia. Siitä syystä ehtikin käydä mutkan kaupungilla. Jotain pientä askarreltavaa kuten joulukorttitarpeet tarttuivat mukaan. Onhan nyt jo lokakuu..   Yöt ovat olleet vaihtelevaisia. Joka ilta jänittää, saako yöllä nukuttua. Viime yö meni hyvin, toissa yö ei. Ompa pari kertaa käynyt niinkin, että olen herännyt kolmelta ja seuraavan kerran uni on palannut seitsemältä aamulla. Ihan joka päivä ei ole sitten pystynyt univajetta ottamaan kiinni, kun on ...
-+Kotista ja vähän muutakin
426 days ago
Tänään meillä on ollut siivouspäivä. Jannekin pääsi sisätöihin, kun mun selkä on jo jonkun aikaa vastustellut kaikkea fyysistä. Janne imuroi ja laitteli pyykit. Minä siivosin vessat Vernerin kanssa. Keittiökin tuli koluttua ainakin osittain. Meidän maustepussivalikoimasta löytyi monta pussia vanhaksi menneitä mausteita. Siis meiltä!! Olenhan tunnetusti aika tarkka ihan kaikkien tuotteiden päiväyksistä. Mitähän ylläreitä vielä löytyy.. Ruuan jälkeen leivottiin korvapuusteja. Ainakin tuoksu on hyvä. Kohta pääsee kunnolla maistelemaankin, kun Muhoksen mummo ja pappa tulevat kylään. Puolukkapuuron laitoin juuri valmistumaan. Siitä sitten iltapalaa.   Päivät ovat menneet suhteellisen nopeasti näin jälkikäteen mietittynä. Toki olen ehtinyt tympääntyä kipuilevaan selkään ainakin monta kertaa. Sen tähden kun on moni kiva asia jäänyt tekemättä. On pitänyt vain tyytyä katsomaan telkkaria ja syömään herkkuja.. Fazerin koko suklaavalikoima on pian koluttu läpi. Parhaimpia on maisteltu ...
-+Aivan aina ei voi voittaa
441 days ago
Pahoinvointi kuuluu raskauteen. Aiemman tiedon ja kokemuksen mukaan sitä esiintyy vain alkuraskaudessa. Nyt se tieto on todistettu virheelliseksi. Eilen illalla puolukkapiirakkaa syömään kutsuttujen vieraiden lähdettyä alkoi heikottaa. Olo ei hellittänyt ennen tätä iltaa. Moni asia ehti käydä mielessä. Onneksi kaikki pelot osoittautuivat turhiksi. Verenpaineet ovat kohdallaan, samoin labrassa otettujen näytteiden tulokset. Tieto siitä helpotti kovasti, vaikka olo jatkuikin vielä huonona. Nyt onneksi kaikki paremmin.   Viime viikolla tuli paketti Habiluxilta. Kyllä sitä ehdinkin odotella. Tilasin muutamia pikku juttuja ennen sairaslomaa. Ykkösvessan matto on ollut pitkään hakusassa. Jannen toiveesta olen etsiskellyt oranssia mattoa. Samaa oranssia kuin Marimekon Ujo-pyyhkeissä, joita ko. WC:ssa roikkuu pari vihreiden kaimojen kavereina. Kiertelin kaikki mahdolliset Oulun putiikit, mistä moisia mattoja olisi ehkä voinut löytyä. Ei löytynyt. Löysin sitten töistä Habiluxin kansion ...
-+Vormulaa, pottailua ja puolukoita. Ja puolukoita.
442 days ago
Eilen käytiin Rinteen mummolassa iltakahvilla. Pappa tulosti Verneristä tekemäni esittelyn päiväkotiin. Taisipa se pappakin olla teoksen tekemisessä apuna.. Ensimmäinen photoshoppityö. Ihan hieno siitä tuli. Päiväkotiin kun sen vein, niin kysyivät, että voiko tälläisiakin tehdä. Ettei ihan kaikki muutkaan vielä sitä taitoa hallitse..   Takaisin eilseen mummolakyläilyyn. Jannen toiveesta ehdittiin Rinteelle kuudeksi. Silloin alkoi kooste Formuloista. Miehet, miehet.. Vernerikin seurasi hetkittäin kilpa-ajoa. Kimin ajaessa päin seinää tuumasi poika "Kikki.". Joku siihen, että Kimin auto meni rikki juu. Ja Verneri jatkoi "Kimin auto kikki.". Onkohan ukkeli muistanut päiväkodissa kertoa kavereille Formulauutisia.   Pottailu on mennyt kivasti. Kotona ollessa ei vaippaa olla käytetty lukuunottamatta päikkäreitä ja yöunia. Eilisen aikana ei vahinkoja sattunut muistaakseni kuin kerran. Muutoin pissat pissattin pottaan. Kieltämättä hiukan jännittää, milloin vahinko ...
© 2009 MicrosoftMicrosoft